Avainsana: mielipidekirjoitus
-
Ammatillisella koulutuksella on merkittävä rooli alueen kehittämisessä
Anita Saarela-Myllylän blogiteksti Anitan ajatuksia blogista. Oppiminen on elämän pituinen matka – koulutusta kaikille ikäluokille Koulutus on avainasemassa alueen pitovoiman lisäämisessä ja osaamisen päivittämisessä omalla kotiseudulla. Koulutusmahdollisuudet luovat myös vetovoimaa, jolloin alue nähdään vireänä ja houkuttelevana. Meidän on varmistettava, että jokaisella on mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta, riippumatta iästä tai elämäntilanteesta. Tässä kirjoituksessa keskityn ammatilliseen…
-
Kunnan metsien luontoarvot syytä selvittää
Heikki Ketolan artikkeli Suomen kunnat omistavat metsätalousmaata yhteensä noin 440 000 hehtaaria eli 1,7 prosenttia maamme metsätalousmaiden kokonaispinta-alasta. Kunnat ovat siis avainasemassa metsien suojelustakin päätettäessä. Ja myös kuntalaisilla on oikeus vaikuttaa metsien käyttöön liittyvään päätöksentekoon. Kynnys metsien suojelemiseksi ei pitäisi olla kunnilla korkea, koska luonnonsuojelulain mukaan niiden on edistettävä luonnon monimuotoisuuden ja maiseman suojelua alueellaan.…