Avainsana: Ehdokasesittely
-
Ehdokasesittely: Mika Flöjt
”Olisin mielelläni asiamiehesi valtuustoissa.” Haen jatkokautta Kuusamon valtuustoon ja Pohjois-Pohjanmaan (Pohteen) hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Kunta-, alue- ja maakuntatasolla kannatan kaikkia niitä esityksiä, jotka katson yhteiseksi hyväksi esittäjästä riippumatta. Katson, että meillä on riittävästi ongelmia kunta-, alue-, maakunta- ja valtiotasolla sekä maailmassa ettei ole aikaa jäädä odottamaan vaan hyviä asioita pitää toimeenpanna mahdollisimman pian. Ymmärrän että näissä…
-
Ehdokasesittely: Ossi Tyni, sitoutumaton
”Vihreänä jäsenenä pyrin edistämään näitä luonnon arvoja, mikä on kaiken A ja O.” Olen 70-vuotias eläkeläinen, merkonomi ja keskusvaalilautakunnan varajäsen, luonnon puolestapuhuja ja entinen kestävyysjuoksija. Olen ehdolla näissä kuntavaaleissa sitoutumattoma Taivalkoskella. Kuntavaaliehdokkaana haluan korostaa puolueen ja kunnan etua politiikassa. Taivalkosken kunta on suhteellisen hyvässä asemassa ja voimavaroissa. Kunnan henkilövalinnoissa on ollut hankaluuksia, mutta ne on…
-
Ehdokasesittely: Marko Uskelin
”Minulle tärkeää on, että pidetään luonnosta ja ihmisistä huolta.” Olen etelästä Posiolle muuttanut ja hyvin siellä viihtynyt kahdeksan vuotta. Elänpitkäaikaissairauden kanssa, mikä on vaikuttanut elämääni monin tavoin, mutta se ei ole estänytminua nauttimasta elämästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Perheeni ja ystävänimuodostavat tärkeän tukiverkon. He tarjoavat korvaamatonta tukea ja iloa elämääni erityisestihaastavina aikoina. Minulla on media-alan,…
-
Ehdokasesittely: Vuokko Käsmä, sitoutumaton
”Minun Kuusamoni on välittävä, monimuotoinen, perheystävällinen ja keskusteleva.” Olen 53-vuotias, äiti, mummi ja puoliso, joka työskentelee seurakunnassa lastenohjaajana. Asun maalla, ihanassa kotikylässäni Käsmässä ”keskellä metsää”. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta, tykkään tehdä pitkiä kävelylenkkejä luonnon rauhassa. Toisaalta rakastan kunnon treeniä kuntosalilla, jonne täytyy päästä säännöllisesti. Kirpparit ja kierrätys ovat lähellä sydäntä, uusien tavaroiden ostaminen ei ole…
-
Ehdokasesittely: Marjo Koramo
”Minulle on tärkeää puhua niiden puolesta, joilla ei ole äänivaltaa päätöksenteossa: lasten, alaikäisten nuorten ja luonnon puolesta” Olen kuusamolaissyntyinen ja Kuusamoon pysyvästi rakastunut kahden tyttären äiti, puoliso, eräilijä ja intohimoinen luonnossa liikkuja. Keväthangilla hiihdän ja pilkin, kesällä vaellan ja kalastan ja syksyisin metsästän, marjastan ja sienestän. Mukana metsässä kulkee myös perheen kaksi koiraa. Olen ollut…
-
Ehdokasesittely: Irni Salmirinne, sitoutumaton
”Minun Kuusamoni tietää, mistä hänen juurensa kasvaa, minne hän menee, ja katsoo aina eteenpäin.” Olen Irni Salmirinne, 33-vuotias molekyylibiologian maisteri Kuusamosta. Koulutukseni olen saanut OulunLyseon kansainväliseltä IB-linjalta sekä Glasgow’n yliopistosta Skotlannista, mutta olenkuusamolaissyntyinen, ja kuusamolaiset sukujuureni ovat minulle tärkeät. Sukuni on asunut Kuusamossa yli300 vuotta ja kuusamolainen elämäntapa, kulttuuri ja luonto ovat minulle luonnollinen ja itsestään…
-
Ehdokasesittely: Anita Saarela-Myllylä, sitoutumaton
”Tämän päivän päätöksillä on pitkälle ulottuvat vaikutukset. Niiden on oltava harkittuja, tietoon pohjautuvia ja kestäviä.” ESITTELYOlen aikuiskouluttaja, liiketoiminnan kehittäjä ja luonnosta lumoutuva urheiluseura-aktiivi. Koulutukseltaniolen kauppatieteiden maisteri, ja olen täydentänyt osaamistani erilaisilla opinnoilla työurani aikana. Asunmaalla, jossa minulla on tilaa hengittää ja jossa lähellä on hyvä kyläyhteisö. Lähdin ehdolle kuntavaaleihin, sillä haluan kehittää kotiseutuni elinvoimaa ja…
-
Ehdokasesittely: Heikki Ketola
”Kun luonto voi hyvin, ihminenkin voi hyvin” Tykkään liikkua luonnossa kaikkina vuodenaikoina, ihastelemassa, ihmettelemässä ja havainnoimassa. Mukanani on kamera ja kiikari. Luontokato ja ilmaston lämpeneminen ovat tämän ajan isoimmat ongelmat. Koillismaalla molempien torjumiseksi hyvä keino on pitää metsäpeite jatkuvasti tuuheana – ei jatkuvasti aukkoisena. Lisäksi kaikki jäljellä olevat vanhat luonnonmetsät on jätettävä metsätalouskäytön ulkopuolelle. Vihreän…
-
Ehdokasesittely: Pekka Virtanen
”Ilman kunnossa olevaa ympäristöä Kuusamolla ei ole hyvää tulevaisuutta” Täytin viime toukokuussa 76 vuotta, eläkkeellä Nilonkoulun yläkoulun biologian ja maantiedon lehtorin virasta, jossa ehdin toimia 1976-2014, sen jälkeen pitkiä sijaisuuksia milloin vajaalla, milloin päätoimisilla tuntimäärillä lähes katkottomasti kesään 2020, sitten lyhyitä ja satunnaisia pätkiä viime toukokuuhun. Kuulun Oulun läänin Vihreiden (1986) ja Koillismaan Vihreiden (1992)…