”Minulle tärkeää on, että pidetään luonnosta ja ihmisistä huolta.”

Olen etelästä Posiolle muuttanut ja hyvin siellä viihtynyt kahdeksan vuotta. Elän
pitkäaikaissairauden kanssa, mikä on vaikuttanut elämääni monin tavoin, mutta se ei ole estänyt
minua nauttimasta elämästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Perheeni ja ystäväni
muodostavat tärkeän tukiverkon. He tarjoavat korvaamatonta tukea ja iloa elämääni erityisesti
haastavina aikoina.
Minulla on media-alan, logistiikan ja lasialan artesaanin tutkinnot mutta olen ollut poissa
työelämästä jo useamman vuoden työkyvyttömyyseläkkeellä.
Toimin erilaisissa potilasjärjestöissä vapaaehtoisena ja vertaistukihenkilönä.
Vanhusten ja nuorten palvelut ovat täysin vääriä leikkauskohteita. Heikoimmassa asemassa
olevien tukiverkkojen heikentäminen on järjetöntä. Erityisesti erilaisten potilasjärjestöjen tärkeyttä
hyvin monelle ihmiselle, pitäisi päättäjien ymmärtää.
Luonto, ympäristö ja luontokuvaus ovat myös lähellä sydäntäni. Uskon, että meidän on pidettävä
huolta ympäristöstämme ja suojeltava planeettaamme tuleville sukupolville. Hyvinvoiva luonto
tarkoittaa hyvinvoivaa ihmistä. Minulle tärkeää on, että pidetään luonnosta ja ihmisistä huolta.
Arvostan rehellisyyttä ja avoimuutta ja pyrin itsekin olemaan rehellinen ja luotettava ystävä. Minulle
on tärkeää kohdata ihmiset empaattisesti ja kunnioittavasti, ja uskon, että pienetkin ystävälliset teot
voivat tehdä suuren eron toisten elämässä.
Arvostan myös tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa. Uskon jokaisen ihmisen
oikeuteen tulla kohdelluksi reilusti, taustasta tai asemasta riippumatta. Politiikkani korostaa
sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja eriarvoisuuden vähentämistä. Erityisesti nuorten ja vanhusten
hyvinvointi on tärkeää.
Posion tulevaisuus tulisi rakentaa kestävien elinkeinojen ja uusiutuvan energian varaan.
Kaivostoiminnan lyhytaikaiset taloudelliset hyödyt eivät voi korvata luonnon pitkäaikaisia vaurioita
ja ihmisten hyvinvoinnin menetyksiä. On tärkeää, että päätöksenteossa otetaan huomioon kaikki
näkökulmat ja että alueen arvokkaat luontoarvot säilytetään tuleville sukupolville.